maanantai 6. maaliskuuta 2017

Saattamassa lähihoitajaopiskelijoita vaihtoon Englantiin. Opettajan kotiinpaluu 7.2 ja 8.2.

Viimeisenä iltana tavattiin opiskelijoiden kanssa yhteisen ruokailun merkeissä. Opiskelijoilla oli ensimmäinen koulupäivä takana, josta jo kuulumisia. Hyvillä mielin tuntuivat sillä hetkellä olevan. Aiheena oli ollut esimerkiksi potilasturvallisuus

Illalla  kiertelin vielä valotaideteoksia ihmettelemässä. Seuraava päivä olikin matkantekoa junalla, maanalaisella, lentokoneella ja autolla aamupäivän kello kymmenestä iltakymmeneen. Mielenkiitoinen pyrähdys muualle!




Saattamassa lähihoitajaopiskelijoita vaihtoon Englantiin: Varhaiskasvattajan unelmapäivä 7.2.


Sain tutustua 3 erilaiseen päivähoitopaikkaan ja yhteen alakouluun  opiskelijoiden työssäoppimista hoitavan  Amandan kanssa. Mielenkiintoinen mahdollisuus vertailla käytäntöjä.

Ensimmäinen vierailukohde oli Norfolkin maakunnan ylläpitämä Kings Lynn Nursery school, joka sijaitsi puiston keskellä vanhassa kodikkaassa rakennuksessa


Mukavasti sanoitettu kotileikki
Roolileikkiä varten rakennettu hyväntekeväisyyskauppa,
 jollaisia kaupungin keskustassa oli oikeasti  monia
Aistitutkimuksia varten

Lasten tavoitteet oli laitettu esille tällä tavoin
Ulkona oli iso katoksen alla oleva alue.
 Pihalle oli pyritty järjestämään mahdollisimman
monen eri kehityksen alueen toimintaa.
Oli rakentelualue, aistipuutarha, liikuntaa niin kuin meilläkin,
kirjaimia, käsille tehtävää, kotileikki jne.


Ulkona voi soittaakin

...ja tutkia.

Seuraavana vuorossa oli yksityinen nursery Little Bunnies: Tässä kuvia sieltä.




Ruoka katettuna lapsia varten. Poikkeuksellista täällä oli oma keittiö
Pussukoita, joissa kirja ja kirjaan liittyvää materiaalia.
Pehmonuket virittänevät leikkiä kirjan tiimoilta
Mukana myös laminoidut hahmojen kuvat, palapeli yms. 


Pienen pieni piha, mutta erilaisen tekemisen "pisteitä"
sielläkin.


Lounaan jälkeen kävimme vielä tutustumassa St Michaelsin Family Centreen, jossa oli erilaista perheille tarkoitettuja kerhoja, nursery ja alakoulu. Koulun aloitus tapahtuu 5-vuotiaana. Luokkakoko on 30, mutta opettajan lisäksi ryhmässä oli neljä avustajaa ja tilat muistuttivat enemmän päiväkotia kuin meidän kouluamme. Luokilla (myös ylemmillä) oli omat eteiset ja Wc-tilat. 


Alle 2-vuotiaille

Koulun piha


Kirjasto kunniaan
Tärkeät arvot esille



Viisivuotiaiden koulupäivä (reception class) tuntuu kovin organisoidulta ja aikataulutetulta. Keskittymishetket eri asioihin ovat lyhyitä ja ehkä lapsen mittaisia, mutta minulla ainakin tulisi alla olevaa aikataulua seuratessa jotensakin hengästynyt olo.


Päivän lopuksi pääsin vielä piipahtamaan collegen omassa Applewood nurserissa, johon Amiston opiskelijat menevät yhdeksi päiväksi työssäoppimaan. 

Vaikutelmani oli, että nurseryissä (lapset neljään ikävuoteen asti) toiminta perustuu" free flow" periaatteelle ja hyvin mietityille ympäristölle/välineille, jossa lyhyitä kokoontumisia lukuun ottamatta lapsilla on mahdollisuus valita itse tekemisensä. Lapsen kasvua ja kehittymistä seurataan ja sille asetetaan tavoitteita kansallisen opetussuunnitelman pohjalta. Viikoittainen suunnittelu ja lapsen omat tavoitteet on kytketty tähän opetussuunnitelmaan ihan oppimisen osa-alueita myöten. Lasten oppimisympäristön kehittämisessä olisi meillä kyllä mallia otettavana. 

Ryhmäkoot ovat hyvin pitkälle samanlaisia kuin miellä Suomessa. Aikuisten ja lasten suhdeluvut ovat alle 2-vuotiaat 1 aikuinen/3 lasta, ryhmäkoko yleensä yhdeksän; 2-3-vuotiaat 1 aikuinen/4 lasta; 3-5-vuotiaat 1 aikuinen/kahdeksan lasta PAITSI jos pätevyys on opettajan pätevyys, hänellä voi olla 13 lasta. (Suomessa alle 3-vuotiaat 1 aikuinen/4 lasta ja yli 3-vuotiaat 1 aikuinen/8 lasta tai 1 aikuinen/ 13 osapäiväista lasta).Äitiyslomakin on nyt pidentynyt Briteissä vuoteen. 

Kotiinpalatessa sattui silmiin tällainen Helsingin Sanomien kirjoitus aiheeseen osuen.

Saattamassa lähihoitajaopiskelijoita vaihtoon Englantiin: Tutustuminen College of West Anglia 6.2.


Päivän aikana tutustuimme College of West Anglian Kings Lynnin kampukseen. Opiskelijat saivat kulkukorttinsa ja kaikenlaista perusinfoa. Tällä campuksella opiskelee noin 1500 opiskelijaa. Kiertokävelyllä nähtiin ainakin sosiaali- ja terveysalan, lastenhoitoalan, teknisten, luovien alojen ja kauneusalan  tiloja. Oppilaitos oli moderni ja siisti. Ensimmäinen kerros oli pyhitetty opiskelijapalveluille sekä erilaisille kohtaamispaikoille kahviloineen ja kauppoineen. 

Kollegoiden työtahti tuntui kiireiseltä ja päivät todella työntäyteisiltä. 




Seinillä kannustavina esimerkkeinä kuvia entisistä opiskelijoista, jotka olivat päässeet työhön merkittäviin paikkoihin

Myös arvoja, sääntöjä ja tärkeitä periaatteita löytyy seinältä





Meille tarjotun lounaan aikana sain myös tutustua Amistolle vaihtoon tuleviin opiskelijoihin.

Iltapäivällä oli pikaisen kaupunkikierroksen vuoro ja tuli opittua nopein kävelyreitti keskustasta kampukselle.





Saattamassa lähihoitajaopiskelijoita vaihtoon Englantiin: Kaupunkiin tutustumista ja asioiden hoitoa 5.2.

Sunnuntai päivä meni asettautuessa ja käytännön asioita hoitaessa. Kauemmaksi majoittuneet jäivät lähipiiriään tutkimaan ja lepäilemään. Keskustaan majoittuneiden kanssa tavattiin ja etsittiin tärkeimmät paikat (Rautatieasema, Linja-autoasema, Primark,  Mc Donalds, ...)

Paikalliset prepaid-liittymät hankinnassa
Täältä sitten pääsee junalla Lontooseen


Opiskelijoiden kotimajoitukseen tutustumassa

King´s Lynn Minster, kirkko vuodelta 1101
Yksinäinen opettajamatkailija Minster kirkon ovella,
 Huomaa joen tulvamerkit oven oikealla puolella


Museossa

Guildhall of St George

King´s Lynnin keskusta on kompakti ja kävellen helposti tutkittavissa. Kaupunkikuvassa on paljon historiallisia rakennuksia. Välillä tuntui kuin olisi kävellyt vanhassa englantilaisessa tv-sarjassa. Joen ranta on rouhean kaunis. 

King´s Lynn on entinen hansa- ja satamakaupunki, jolla on tuhannen vuotta historiaa takanaan. Asukkaita on eri lähteiden mukaan tällä hetkellä 45 000-50 000 välillä. 


River Great Ouse












Illalla keskustelua lasillisen ääressä englantilaisen kollegan Annin ja hänen miehensä  kanssa. Aiheet vaihtelivat  brextistä maailmanparantamisen kautta opettamiseen.  

Saattamassa lähihoitajaopiskelijoita vaihtoon Englantiin: Lähtö 4.2.

Ka1 hankkeen myötä pääsin saattamaan neljää lähihoitajaopiskelijaa vaihtoon King`s Lynniin College of West Angliaan. Samaan aikaan vaihtoon oli lähdössä 6  turvallisuusalan opiskelijaa kolmesta eri oppilaitoksesta. Heitä saattamassa oli kaksi opettajaa.  Tästä kaikki siis alkoi.













Lähes koko päivä kului matkustaessa. Heathrow ´n lentokentälle saapumisen jälkeen matka jatkui tilataksilla kolme tunnin verran pimenevässä iltapäivässä King´s Lynniin ja Collegen pihalle, josta sitten opiskelijat jaettiin isäntäperheisiinsä majoittumaan sekä opettajat hotelliin.

Dukes Head Hotel, alunperin vuodelta 1683 at Tuesday Market Place